Olen Sonja Särkkä, yli nelikymppinen pinseri harrastaja. Ammatiltani olen röntgenhoitaja ja töissä Turun yliopistollisessa keskussairaalassa. Asumme omakotitalossa maaseudun rauhassa Tortinmäessä Aurassa - lähellä Turkua.

Koirat ovat kuuluneet elämääni lapsuudesta lähtien. Noutajat vaihtuivat pinseriin vuonna 2003, kun kultainennoutajamme Sesse lähes 15-vuoden iässä nukutettiin ikiuneen.
Syksyllä 2003 hankin ensimmäisen pinserini Pyryn - Sini-Minin Big Boy (23.8.2003 - 9.2.2018), jonka ihanan luonteen myötä rotuun rakastuin. Pyryn kaveriksi otin toisen ihanan, sen siskonpojan Aatun - Sini-Minin Don Huan (25.5.2005 -17.12.2017). Molemmilla maailmalla useampi pentue. Pinseri valikoitui rodukseni alunperin sen suht hyvän terveyden, pitkäikäisyyden, liioittelemattoman rakenteen, miellyttävän oloisen luonteen, kätevän koon ja helppohoitoisen turkin vuoksi. Valinta osoittautui täydelliseksi ja niin syttyi hiljalleen kipinä myös rodun pienimuotoiseen kasvattamiseen.

Kasvattajan peruskurssin suoritin keväällä 2011 ja liityin Sini-Minin kennelnimelle, jolle kasvatin Sini-Minin S- & V-pentueen. Molempien pentueiden emänä Itävallan tuontini Melli - Caramel vom Camp Achensee. S-pentueen isänä meidän Aatun poika Tico - Sini-Minin Mafioso ja V-pentueen isänä meidän Pyry-pappa, Sini-Minin Big Boy. V-pentueesta jätin kotiin Tuiskun, Sini-Minin Valentine. Tuisku on emä kolmelle Biguanel pentueelle.

Syksyllä 2013 hain omaa kennelnimeä Biguanel, joka juontaa rakkaista koiristani Sini-Minin Big Boy, Sini-Minin Don Huan ja Caramel vom Camp Achensee. Em. vaikuttavat pentueitteni taustalla. Ensimmäiset Biguanel pennut syntyivät toukokuussa 2o15 ja tähän mennessä pentueita on syntynyt kahdeksan. Niistä tarkemmin kohdassa pentueet.

Kasvattajan peruskurssin lisäksi olen suorittanut kasvattajan jatkokurssin sekä Suomen kennelliiton jalostusneuvojan peruskurssin. Olen ollut mukana yhdistystoiminnassa ja toiminut rotujärjestömme jalostustoimikunnassa ja hallituksessa.
Olen Suomen Kennelliiton, Pinserit ry:n ja Suomen koirankasvattajat ry:n jäsen.

Kokemusta rodusta löytyy yli kahdenkymmenen vuoden ajalta.

Jalostukseen käytän hyväluonteisia, perusterveitä, luonnollisesti lisääntyviä, terveystutkittuja rodunomaisia yksilöitä. Olen allekirjoittanut SKL:n kasvattaja sitoumuksen.
Kasvatukseni on pienimuotoista ja jokainen yhdistelmä on harkittu ja sellainen, josta on tarkoituksena jättää mahdollista jatkoa ajatellen jotain itselleni. Tätä varten tarvitsen aika-ajoin yhteistyökykyisiä sijoitus koteja pennulle.

Pentueeni kasvavat perheen keskellä normaaliin arkeen tottuen. Luovutan pennut rekisteröitynä, eläinlääkärin tarkastamina, mikrosirulla tunnistusmerkittyinä, asianmukaisesti madotettuina, Suomen Kennelliiton sopimuksia käyttäen.
Mukaansa pennut saavat kirjalliset hoito-ohjeet, pentupaketin sisältäen tuttua laadukasta penturuokaa ym. mukavaa, vakuutuksen piilevien vikojen varalta reilu kolme vuotiaaksi sekä tietenkin kasvattajan tuen elämän varrelle.

Pentu myydään meiltä aina nk. kotikoiraksi, jonka ensisijainen käyttötarkoitus on olla tarkkaan harkittu perheenjäsen. Harrastaminen koiran kanssa on plussaa.

Aiempien pentueiden blogeissa voi tutustua pentujen elämään meillä.

Koirani Sini-Minin Big Boy, Sini-Minin Don Huan & Caramel vom Camp Achensee, joista kennelnimi Biguanel juontaa ja jotka vaihtelevasti esiintyvät Biguanel-pentusten sukutaulussa:

elonayttely.jpg 217625_10150158355659272_6365324_n.jpg

Kuvia meiltä:

10453379_10152360094519272_2832246821254502387_n.jpg

10403655_10152406130549272_7319509498703068442_n.jpg

379433_10150477315444272_462340973_n2.jpg

kaverukset.jpg

aatuli.jpg

474344_10150605709154272_2125185561_o.jpg

429876_10150630389714272_523473436_n.jpg

307070_10150274913464272_3046935_n.jpg

porukka.jpg


tuiskunpesula.jpg

Lisää kuvia albumissa


Lihaisa koiranruoka